keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Syksyisiä kuulumisia.

Heips,

eilen laitoin jo vähän paksumpaa syystakkia päälle, sen verran tuuli ja oli sateinen ilma.

Mutta siis, viikonlopun kuulumisia ajattelin kertoilla: ystävämme Suomesta tulivat käymään ja lauantaina noudimme heidät Düsseldorfin lentokentältä (välillä sinne saa halvemmalla lentoja ja eteläisen sijaintimme takia on melko sama lentääkö sinne vai Amsterdamiin).
Mukavaa oli puhua välillä suomea, vaikka jotkut sanat olivatkin hukassa (hunajavahakynttilä eiku..)

Yhdessä katselimme The Walking Death -sarjaa, kertoo maailmasta zombihyökkäyksen jälkeen. On kyllä sellainen sarja, että en suosittele iltamyöhään sen katsomista, jos on altis näkemään painajaisia.

Esittelimme myös hieman kotikyläämme sekä Eindhovenia, hassua miten sitä näkee oman asuinpaikkansa erilailla, kun sitä esittelee jollekin toiselle.

Sunnuntaina kävimme Pure Food -tapahtumassa sekä kurpitsamarkkinoilla (en muista oliko sillä jokin tarkempi nimi). Jälkimmäisestä ostimme käsintehdyn pajukartion, mihin ajattelin virittää jouluvalot, hintaa oli vain 7,50 euroa! Ostimme myös herkullisen näköistä hunajaa.


Erilaisia tomaatteja näytillä.


Kävimme myös Genneper Parkenissa , jonka alueella on vaikka mitä tekemistä. Suuntasimme ensin syömään Paviljoen-ravintolaan, jossa söin kylmäsavulohi-tuorejuusto-parsa-wrapin. Sen jälkeen kävimme alueella olevalla pientilalla ostamassa juustoa.


Nyt ulkona sataa, taitaa tulla syksy tännekin... Taidan vastailla sähköposteihin nyt ja sen jälkeen jatkan the Helpin (suomeksi Piiat) lukemista.


Se on marraskuun kirjakerhon kirja, ja 150 sivun perusteella uskallan suositella sitä. En tosin tiedä millainen loppu tässä on, toivottavasti hyvä!

Viimeinen kuva täältä.

4 kommenttia:

  1. Hehe. Tääläkin ollaan katseltu zombeja, odotellaan jo kakkoskautta. 8)

    Ompas taas hyvännäköisiä syötäviä! Nom.

    VastaaPoista
  2. Noita rullia ei olis edes vaikea tehdä kotonakaan :)

    Jenkeissä kakkoskausi onkin jo alkanut, vink vink.

    VastaaPoista
  3. Mahtavaa, kaikki kehuu tuota Piiat-leffaa... kirja on varmasti vielä parempi! (c:

    VastaaPoista
  4. Kirja on nyt loppumetreillä, voin kyllä suositella! Jännään yhä loppuratkaisua..

    VastaaPoista

Hei hei, kirjoita vaan, kiitos kommentistasi!