torstai 15. joulukuuta 2011

Kiireitä, juhlimista ja joulua.

Viikonloppu ja oikeastaan koko tämä viikko on hujahtanut ohitse nopeasti.

Viime perjantaina oltiin tupareissa, jotka alkoivat puoli yhdeksältä. Hetki meni tajuta, että millainen tilaisuus se oikeen tulisi olemaan. Söimme illallisen kotona, ja juhliin saavuttuamme söimme kakkua ja jatkoimme pienillä purtavilla. Tarjolla oli myös kasvistikkuja dippailtaviksi, pitää muistaa sellaisia väsätä kotonakin, helppoja ja terveellisiä.
Tein pullonkorkeista magneetteja lahjaksi, kuvan tietysti unohdin ottaa, mutta alla vähän vastaavia.

Kuva ja ohjeet täältä

















Lauantaina olikin luvassa "pikkujoulut" eli olimme ystävän luona koristelemassa kuusta ja kokkaamassa. Tein myös rosollin! Keitin punajuuret samana iltana, ja salaattiin lisäsin valkoviinietikkaa tuomaan etikkaisuutta.

Kannen alla keitettyjä perunoita tillin kera, leikkuulaudalla Beef Wellington.



















Ruuat toimivat hyvin yhdessä ja rosolli sai kehuja. Kai sitä voisi tehdä muutenkin kuin vain jouluna :)
Ostimme paikallisesta puutarhamyymälästä myös kranssin, jota jo olen vähän koristellut.

























Sunnuntaina vierailimme Rotterdamissa syntymäpäiväjuhlissa. Juhlistaessa meni siis koko viikonloppu ja nyt viikko onkin mennyt kodin koristelussa ja lomavalmisteluja tehdessä, huomenna lähdemme joululomille!

Hyvää joulua kaikille!

6 kommenttia:

  1. Ihanaa joululomaa teille (c: ja tervetuloa Suomeen (c:

    VastaaPoista
  2. Tosi näppärät magneetit:) Mukavaa joulua Suomessa!

    VastaaPoista
  3. Hahaa! Äitis kävi Joulukylässä ja kertoi että olette tulossa Suomeen...noh, joulukortti on kuitenkin jo lähtenyt matkaan, joten se odottaa teitä sitten siellä kun palaatte! :D

    VastaaPoista
  4. Kyllä muistaakseni laitoin naamakirjaan jotain viestiä Suomeen tulosta jokin aikaa sitten.. Eniveis, kiitos kortista :) haluatko omasi postitettuna vai oletko esim. maanantaina joulukylässä?

    VastaaPoista
  5. Näköjään menny ihan ohi...

    Ihan kuinka vaan, olen myös maanantaina paikalla...joka päivä... :) Maanantaina iltapäivällä, klo 14-18.

    VastaaPoista

Hei hei, kirjoita vaan, kiitos kommentistasi!