keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Ruokablogi?

Tuleekohan tästä tulevaisuudessa ruokablogi?
Eilen tein intialaisia punajuuripihvejä sekä quinoasalaattia, jossa oli paahdettuja vihanneksia.

Tänään täällä on juhlistettu synttäreitä ja tein syntisen hyvää suklaakakkua (kukaan iltapäivävieraista ei halunnut kaupan kakkua, kun kuulivat että olin leiponut toisena vaihtoehtona olleen suklaakakun!).

Illaksi luvassa kahviseuraa, ja ajattelin kevyempänä vaihtoehtona tarjota joutsenen muotoiseksi leikatun omenan, äsken tein jo harjoittelukappaleen.

Tämmöinen pikapäivitys nyt, kuvia lisäilen kunhan saan reseptit kirjoitettua...

maanantai 20. helmikuuta 2012

torstai 16. helmikuuta 2012

Aamupalaleipäset.

Meillä ei ollut maanantaina juustoa leivän päälle.
Eikä tomaattia.
Eikä kurkkua.
Edellisellä viikolla olin syönyt yliannostukset maapähkinävoita (se on kyllä hyvää!)

Eipä hätää, jääkaapista löytyi selleriä (ehdottomasti luomuna, luomu ei ole kitkerää) sekä sipulikorista punasipulia. Molempia siivuina maissileivän päälle, ripaus suolaa ja loraus sitruunamehua. Voi lisätä päälle vielä salaattia. Nam!



sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Asentamista ja lettuja.

Hmm..
tänään vuorossa tietokoneen uudelleen asentaminen (seuraavassa koneessa, joka toivottavasti on omppu-mallinen, tätäkään ei tarvitse tehdä), siinä saattaakin vierähtää hetki.

Saamme ehkä vieraita lettukesteille, olen tehnyt hyviä lettuja käyttäen puolet vehnäjauhoja ja puolet kokojyväspelttijauhoja. Nam! Paistamisessa käytän kirpparilta löydettyä valurautapannua, joka tekee sydänlettuja.

Esimerkkikuva letuista edellisestä asunnosta.

Ajattelin, että tulevalla viikolle voisin kirjoittaa lisää ruokajuttuja...

perjantai 10. helmikuuta 2012

Itkettävän hyvää.

Koska reseptejä toivottiin, tässä ensimmäinen!

Eilen ajattelin tehdä jotain helppoa, ja mielellään jotain jonka aineet löytyvät kaapeista.
Tämän viikon vihannespaketissa tuli sipuleita, joten päätin ryhtyä sipulikeiton tekoon. (Aluksi kirjoitin sopulikeiton, haha).

Minulle ei ollut ennestään ohjetta, joten turvauduin Pastanjauhajien sipulikeiton ohjeeseen. (Heh, joka kerta naurattaa tuo blogin nimi...)

Sipulikeitto kahdelle (reilustikin) (suluissa omat muutokseni alkuperäiseen ohjeeseen)

- puoli kiloa (tai vähän yli) sipuleita, kuorittuna ja viipaloituna (noin 600 g luomusipuleita)
- kourallinen tuoretta timjamia (meidän timjami ulkona oli hieman kuollut, joten oma määräni oli noin teelusikallinen)
- 3 valkosipulinkynttä, kuorittuna ja ohueksi viipaloituna
- laakerinlehti
- oliiviöljyä (käytin auringonkukkaöljyä alussa, oliiviöjyä lisäsin myöhemmin maun vuoksi)
- kunnon nokare voita
- 6 dl liha-, kana- tai kasvislientä (kanaliemikuutio luomuna)
- suolaa ja pippuria myllystä (käytin valkopippuria)
- patonki, ciabatta tms. tuore leipä
- 60 g gruyèreä tms. pehmeää, kivasti sulavaa juustoa (siivutimme juustoa tarjoilukulhoihin)





Kuorittuja ja viipaloituja sipuloita, itketti!

Sulata voi ja öljy kattilassa, lisää sipulit, timjami, laakerinlehti sekä valkosipulin kynnet. Itse lisäsin myös ripauksen suolaa tässä vaiheessa, jotta sipulit eivät ruskistu. Paista hetki miedolla lämmöllä. Laita kansi päälle ja alenna lämpöä. Tarkoitus ei ole ruskistaa sipuleita vaan hikoiluttaa niitä matalalla lämmöllä noin vartti, sekoita välillä.
 



































 


Kun vartti on kulunut, käännä lämpöä isommalle ja ruskista sipulit kullankeltaisiksi. Lisää valisemasi liemi (itse lisäsin ohjeesta poiketen noin 8 dl vettä sekä yhden kanaliemikuution, koska käytin vähän reilumman määrän sipuleita), alenna lämpöä ja anna porista hiljalleen kannen alla noin 20 min. 

Lisää pippuria ja suolaa maun mukaan ennen tarjoilua.

Valmista, eet smakelijk!


 

tiistai 7. helmikuuta 2012

Lumi tuli.

Moi!


Tulihan se talvi tännekin.
Viime perjantaina kahdentoista jälkeen alkoi tuiskuttamaan ja auto piti kaivaa esiin neljän aikaan. Onneksi lumi oli kevyttä, joten hihalla huitominen oli varsin tehokasta. Liikenteessä on kyllä aika jännittävää ollut, koska kovin monella ei ole talvirenkaita (eihän täällä yleensä lunta tule ollenkaan?).

Koira-asiaa: Eilen kävelin ruokakauppaan ja huomasin taas kuinka normaalia täällä on, että koiria ulkoilutetaan vapaana. Puolentoista kilometrin matkalla vastaan tuli 3 ulkoiluttajaa, joiden koirat juoksivat vapaana, osa minua kohti ilman, että omistaja teki mitään. Koirat eivät olleet kovin isoja, mutta silti en tuntenut oloani kovin mukavaksi. Kesällä lähimetsässä juostessani vastaan tuli kaksi vapaana olevaa rottweileria, siinä aika nopeasti hidastin kävelyksi...

Olen taas inspiroitunut monista resepteistä, ruuan laitto vaan on niin mukavaa! Voisin ehkä tännekin laittaa muutaman reseptin...