maanantai 24. joulukuuta 2012

Jouluterveiset!

Oikein hyvää joulua, palailen langoille taas pian.






















Nyt joulua viettämässä Suomessa ja remontti jatkuu taas kunhan päästään kotiin.. Remonttiväsymys on ollut aika suurta, vaikka en ensin niin ajatellut, koska täällä ollaan vaan rentouduttu ja rauhoituttu joulun viettoon.

Hollantiin kun palataan tiedossa on mukava uusi vuosi ystäväpariskunnan kanssa!

torstai 13. joulukuuta 2012

Ho ho ho, jouluko se sieltä tulee?

Hassu juttu, sitä luuli, että olin kiireinen ennen muuttoa. Think again, elämä vastasi. Tosiaan, remontti yläkerrassa ei vieläkään ole valmis, ehkä nyt tulevana viikonloppuna. Yhä edelleen laatikoita siis purkamatta, koska ei ole tilaa mihin niitä purkaa.

Joulukin kolkuttelee ovella, toimistolla on kiire, mutta onneksi joulun aikana on myös lomaa.
Josko tänään ehtisin vähän ompelemaan, ja ehkä kirjoittamaan joulukortteja?

Eilen oltiin Marttojen kanssa ulkona syömässä, oli oikein mukava ilta. Olemme myös saaneet uuden jäsenen, aina kivaa. Marttailu todellakin on erilaista kuin mitä sitä aluksi kuvittelin, ei todellakaan mitään tunkkaista touhua, hih. Ensi vuoden suunnitelmaa on tarkoitus alkaa rakentamaan pian, mitäköhän kaikkea kivaa sitä keksittäisiinkään...

Hyvää joulun aikaa kaikille!



Hieman evästä, että jaksaa taas.

tiistai 4. joulukuuta 2012

Muutto suoritettu!

Nyt on muutto suoritettu, olipahan hommaa.
Jotenkin sitä aina ehtii unohtaa, vaikka edellisestä muutosta ei ole edes niin kauan.

Laatikoita on vielä purkamatta, koska yläkertaa ei saatu valmiiksi ennen muuttoa. Tällä hetkellä nukumme siis väliaikaisesti ruokailutilassa, ruokapöytä on olohuoneessa ja laatikoita on vähän joka paikassa, koska niitä ei pääse purkamaan. Keittiö on kuitenkin toiminnassa ja jouluvaloja on ripustettuna, kyllä tämä tästä. Tänään onneksi pääsin joogatunnille, tuli kyllä tarpeeseen päästä treenaamaan ja venyttelemään maalaamisesta kipeytyneitä lihaksia.

Hauskaa tiistai-iltaa!