maanantai 25. maaliskuuta 2013

Hei hei mummo.


Miten se onkaan, etta niistä vaikesta asioista on aina hankalampi kirjoittaa.


















Viime viikolla sain puhelinsoiton Suomesta, jota olen jo osannut odottaa.
Mummoni nukkui pois ja itkuhan siinä tuli.

Mutta tiedän, etta näin on parempi, hänellä on nyt parempi olla.


Kuva: Gems of Delight

torstai 14. maaliskuuta 2013

Torkkuhetki auringossa.






















Kissoista ei olekaan ollut vähään aikaan kuvia, ihan hyvin ovat kotiutuneet uuteen asuntoon. Varsinkin etelään päin olevan ruokailuhuoneen ikkunalauta on mieluinen...
























Tässä myös yksi simppeli tee se itse -juttu. Koska kylpyhuoneen ovi odottaa maalaamista (ja värin valitsemista), tein washiteipillä selvennyksen mihin pyyhkeeseen kätensä voi kuivata. Varmasti myös toimiva opiskelijakämppään tai vuokra-asuntoon. Kunhan ovi on maalattu, voisin ajatella jotain pysyvämpää ratkaisua, tussilla olisi kiva taas päästä tekemään...

Muutos suunnitelmiin

Kuten jo aavistelinkin, emme pysty huomenna maalaamaan, joten vapaaehtoistyö jää toiseen kertaan. Sovimme kuitenkin maatilan kanssa, että tulemma kyllä kunhan kelit ovat tarpeeksi lämpimät.


















Eli huomenna normaalipäivä töissä, paitsi lounas on tavallisesta poikkeava. Yleensä minulla/meillä on omat eväät mukana, leipää, salaattia ja muuta sellaista. Huomenna menemme ulos lounaalle, saamme huomenna uuden kollegan, joten sitä on kiva juhlistaa ja samalla voimme tutustua hieman paremmin rennommissa merkeissä.

Paikka, johon menemme, on Cooks Eindhovenin keskustassa. Olen käynyt siellä ainakin kerran, muistelen että ruoka on hyvää ja että myös kasvisruoasta lyötyy valinnanvaraa. Nam!


Kuva: Cooks

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Kylmästä ja vapaaehtoistyöstä

Olipahan aika rapsakkaa pyöräillä tänään aamulla töihin, klo seitsemän aikaan oli miinus 11.

Tämä kuva viime keväältä, toivottavasti pian
on jo samanlaiset kelit.

Ensi viikolla onkin sitten luvassa sadetta, mieluummin ottaisin samanlaisia aurinkoisia kelejä kuin oli viime viikolla.

Perjantaina täällä on kansallinen vapaaehtoistyön päivä, johon meidän toimisto ottaa osaa. Tarkoitus olisi auttaa maalaamisessa, mutta en usko, että perjantaina on tarpeeksi lämmintä. Saa nähdä mitä teemme, mutta odotan perjantaita jo innolla!

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Säästä ja sateenvarjoista.

Viime viikolla täällä kelit suosivat, lämpöä oli jopa +17.
Tänään onkin sitten tupruttanut lunta, mutta ei haittaa, tiedän että pian se kevät sieltä tulee.
Kaupassa kassa kommentoi surkeaa säätä, minä vaan hymyilin.






























Ajatus sateenvarjoista: Täällä näkee usein ihmisiä kävelemässä ilman sateenvarjoa sateella, mutta kun lunta tulee niin sitten se sateenvarjo on hanakasti kädessä, en tajua, hih.

Kuva: Portlandize-blogi

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Työn alla: naulakko ikkunanpokista

Hei,

Tämä projekti on odotuttavat itseään jo kohta... Yli vuoden kai?
Edelliseen asuntoon emme viitsineet alkaa naulakkoa tekemään ja ripustamaan, koska asumisen siellä piti olla tilapäistä. Kuka sitten viitsisi porata ja sitten muuttaessaan pakkeloida taas.


Kuitenkin, ikkunanpokat ovat maalta isäni kotitalosta. Vetimet ovat taas minun lapsuudenkodistani eteisen kaappien ovista, jotka menivät uusiksi pari vuotta sitten. Äiti oli ne säästänyt ja nyt ne pääsevät käyttöön. Metallinen leijona "kirpparilta" (Sonissa yhden miehen koko talo on täynnä käytettyä tavaraa, hieno paikka etsiä kaikkea vanhaa).

Eilen kävin ostamassa ruuveja sekä puulle soveltuvan terän projektia varten, nyt ratkaistavana enää se, että miten tämän kiinnittäisi seinään...

Kuvassa vetimet ja leinona aseltuna, mutta ei vielä kiinnitettynä.

Ajattelimme myös laittaa kehyksiin jotain kuvia, mutta millaisia, sitäkään en vielä tiedä.

maanantai 4. maaliskuuta 2013

Maanantain maalailut ja viikonlopun tuunaus

Heips!
























Aamulla tartuin pensseliin ja telaan, maalasin meidän eteisen sekä portaiden luona olevan välitilan yhden seinän.
Nyt on eteisessä valkoiset ja ennen kaikkea puhtaat seinät, mutta mutta...  
mitä muuta tälle tilalle tulisi tehdä?






































Ovi oikealla on ulko-ovi, sitä vastapäätä on kylpyhuoneen ovi. Käytävän päässä on kaappi, ja vasemmalta pääsee ruokailutilaan, oikealta pääsee rappusiin ja yläkertaan. Käytävä on vain 90 leveä ja 3,5 m pitkä. Ajattelin ensin naulakkoa takeille, mutta käytävästä tulisi ihan liian ahdas silloin. Ideoita, ajatuksia? 

Tähän mennessä olemme keränneet pahvit ja paperit erilaisiin pahvilaatikoihin ja toimittaneet ne tien varteen keräyspäivänä. Välillä on ikävä suomalaisia roskakatoksia...
Viikonloppuna kävin kierrätyskeskuksessa (Emmaus) ja ostin valkoisen säilytysastian (1,5 euroa) pahveja ja papereita varten.









Puunasin astian perusteellisesti Universal Stone -puhdistusaineella (kiitos äiti!). Tätä löytyy ainakin Prismoista Suomessa, todella hyvää ainetta, voin suositella.

Vertaa kuvassa vasenta (puhdasta) ja oikeaa (likaista puolta).









Ja tässä kuvia valmiista astiasta! (En tosin mene lupaamaan, ettäkö en piirtäisi lisääkin...)